Avainsana-arkisto: vanhukset

Mega-ateria vs. vanhuksen ruoka-annos

Muutamia nettikeskusteluja seuranneena Akka ei haluaisi enää elää tällä planeetalla. Olipa aihe mikä tahansa tasa-arvoisesta avioliittolaista vanhusten kotipalvelun tuomaan ruoka-annokseen muistisairaalle vanhukselle, niin aina siellä on innokkaita ensimmäisen kiven heittäjiä läsnä.  Tällä hetkellä suuttumus kohdistuu jälkimmäiseen keskusteluun.

Onko tosiaan niin, että kuva puhuu puolestaan? Varmaan kuvassa näkyvä kampa oli annoksessa mukana, mutta erillisessä astiassa olevat voikastike ja salaatti eivät vanhukselle asti päätyneet. Niinkö?

Oliko sitä paitsiselittää Iltalehden ihan pakko käyttää otsikoinnissa ilmaisua näin yrittäjä selittää? Se mitään selittelyä ollut. Vain syylliset selittää. Tämä yrittäjä sen sijaan kertoo, mitä yrityksen toimittamiin annoksiin kuuluu ja miten ne on pakattu. Kuvateksti myös jatkaa väitöstä siitä, että annokseen ei kuulunut muuta kuin kaksi perunaa ja lohimureke. Niin ja mahdollisesti sininen kampa.

Tarkkasilmäisimmät artikkelin lukijat ja Iltalehden Facebook-kommentoijat ovat myös pystyneet näkemään kuvasta niin perunien alkuperämaan, leivän laadun kuin lohimurekkeen rasvakoostumuksenkin.

kotipalveluruoka

Akan on myönnettävä, että vesi ei herahda kielelle kuvaa katsellessa. Akka myöntää myös, että ensi kertaa kuvan nähdessään hän melkein jakoi sen omalle seinälleen Facebookissa. Onneksi ennen jako-painikkeen klikkausta Akka ehti miettiä, että tuo ei ehkä sittenkään ole koko totuus.

Tiesittekö esimerkiksi, että Hesburgerin Mega-ateria maksaa 9,70 €? Akalle ainakin maistuisi vanhuksen ruoka-annos, jos vaihtoehtona olisi Mega-ateria. Nyt niitä jäitä hattuun!

Kyllä ennen oli paremmin, kun ei tarvinnut hermostua muiden kuin läheistensä perusteettomista mielipiteistä. Ja nyt ennen kuin kukaan älähtää!  Akka ei halua kieltää keskustelua. Akka haluaisi ainoastaan, että keskusteluun osallistujat ottaisivat edes perusasioista selvää ennen kuin antavat näppiksen laulaa. Eivätkä nyt ainakaan käy väittämään, että pystyvät kuvasta päättelemään myös sen, että annoksessa on gluteeniakin.

Somelainen voittaa aina

Olin jouluaattona niin vihainen, että nenäkin punoitti kuin Nasse-sedällä konsanaan. Ei, en ollut nauttinut glögejä saatikka muita humalluttavia aineita. Sellaiset puuhat ovat ihan muita tyyppejä varten. Virheeni oli, että olen koskaan vaihtanut vanhan kunnon veivattavan puhelimeni nk. älypuhelimeen ja vieläpä ottanut käyttöön kaikenmaailman uutissovellukset, jotka suoltavat armottomasti huonoja uutisia ajankohdasta riippumatta.

Jouluaaton huono uutinen tuli Turusta, jossa energiayhtiö oli katkaissut noin 80-vuotiaalta vanhukselta sähköt maksamattomien laskujen vuoksi. Minulla on erittäin hyvin tiedossa, että se on yleinen sopimusehtojen mukainen käytäntö, kun asiakkaan laskut jäävät maksamatta. Sähkön ollessa kyseessä, se on jopa äärimmäisen tehokas tapa saada asiakkaalta rahat pois eikä minulla ole siihen mitään nokankoputtamista. Siitä kuitenkin hiukan hiillyin, että asiakas oli yrittänyt sopia asiasta sähköyhtiön kanssa tuloksetta. Mielestäni se oli riittävä osoitus siitä, että kysymys ei ollut maksuhaluttomuudesta vaan rahattomuudesta ja muista laskujen erääntymiseen vaikuttavista tekijöistä.

Poltin päreeni lähinnä niille kommentoijille, jotka ovat eläneet elämänsä pumpulissa ja yltäkylläisyydessä. Heillä ei tuntunut olevan pienintäkään käsitystä siitä, että laskut voivat jäädä maksamatta myös muusta syystä kuin maksuhaluttomuudesta. Tämän minulle tuntemattoman vanhuksen kohdalla löisin melkein pääni pantiksi, että hänellä oli joku muu syy tilanteelleen.

En tietenkään tunne tarinan taustoja läpikotaisin, mutta ainahan voin esittää hyviä arvauksia perustuen median välittämään tietoon. Ymmärrykseni mukaan kysymyksessä on vanha yksinäinen mieshenkilö. Yksinäisyyden päättelin ihan itse, sillä eihän vanhus vietä joulua yksin pimeässä sähköttömässä kodissa, mikäli hänellä on ystäviä, läheisiä ja perhettä. Olen myös varma siitä, että jollain ystävällä tai läheisellä olisi ollut mahdollisuus auttaa mies pinteestä vaikkapa edes lainaamalla rahaa – miehellä ei vain ollut läheisiä. Mies ei todistettavasti kuitenkaan tuntenut häpeää pyytää apua, sillä mm. ruokatavaransa hän sai säilyttää naapurinsa jääkaapissa ja medialle juorunneelle ystävälleenkin hän asiasta oli avoimesti kertonut.

Energiayhtiö ja usea kommentoijakin nosti esiin, että sähköt katkaistaan aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua laskun alkuperäisestä eräpäivästä. Tämä pakottaa minut uskomaan, että vanhus on joutunut viettämään pitkän ajan sairaalassa ja koska tukiverkot puuttuivat, laskut jäivät maksamatta. Perustan väitteeni sille, että tunnen useampia vanhuksia, jotka ovat joutuneet yllättäen sairaalaan eikä paraneminen olekaan käynyt kuten saduissa. Kun sairaalasta on sitten kotiutettu 100-200 hoitopäivän jälkeen, niin kotona onkin odottanut vino pino postia. Jos näillä tuntemillani vanhuksilla ei olisi vahvaa tukiverkkoa, heidänkin sähkölaskunsa olisi jäänyt maksamatta. Ja kyllä, laskitte aivan oikein – sairaalapäivien määrä ylittää 3 kuukauden rajan.

Somelainen voittaa aina, mutta onneksi myös ulkosomelaiselle sattui niin onnekkaasti, että hyväntahtoiset lahjoittajat kuittasivat erääntyneet laskut sekä sähköjen uudelleenkytkennän  hirveän väännön kautta  ja viimeistään joulupäivänä vanhus voi siirtää ruokatarvikkeensa takaisin omaan jääkaappiinsa.

Toivoisin silti myös sosiaalisen raivon valtaan ajautuneilta, että yhtiön anteeksipyyntö hyväksyttäisiin eikä jaksettaisi pyhinä käydä länkyttämässä heidän Facebook-seinällään, miten nyt on jo liian myöhäistä olla pahoillaan. Maine sai jo kolhun, joten hajaantukaa ja menkää pitämään huoli vaikka omista vanhuksistanne!

Päivitetty 26.12.2013: Akan kannattanee laittaa Eurojackpot vetämään, kun arvaus osui oikeaan. Vanhus sanoo Turun Sanomissa mm. näin:

Aikoinaan autoin paljon toisia heidän hädässään. Nyt olen itse kuin kerjäläinen. Viime aikoina olen joutunut viettämään aikaa myös sairaalassa. Siellä kului seitsemän kuukautta, kahdesta sydänleikkauksesta ja kahdesta polvileikkauksesta selvinnyt Urpiala kertoo.

 

Sähkö rappukäytäväst jatkojohdolla
Kuva ei liity bloggauksen vanhukseen.